Olen -63 syntynyt reipas mies joka tätänykyä asuu Posiolla koska ”Elämä on liian lyhyt etelässä elettäväksi” . Lapset kun ovat jo aikuistuneet ja muuttaneet maailmalle perheeseeni kuuluu lempivaimon lisäksi koiria, tällä hetkellä Novascotian noutaja Weikka.
Olen harrastanut valokuvausta -80 taitteesta saakka, välillä intohimoisemmin ja välillä laiskemmin. Kuvaan paljon luonnossa ja kun lintuharrastus on lähellä sydäntäni tulee lintuja kuvattua paljon. Kuvaan myös tietysti koiria mielelläni yleensä ihan arjen keskellä ilman erikoisempaa suunnitelmaa.
Kuvauskalustona minulla on Canonin 1Dx järkkäri ja kasa objektiivejä sekä Sony RX10 IV ns. bridge kamera jossa kiinteä objektiivi. Sonya tulee retuutettua nykyisin useammin mukana sen keveyden vuoksi ja onhan siinä hyvin kuvaustarpeisiini sopiva 24-600mm valovoimainen objektiivi.
Sekalainen kattaus kuviani löytyy tästä
– mukana yhdistyksen toiminnassa sen perustamisesta alkaen
– Vammalan Kameraseura ry:n kunniajäsen
– Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n kultainen ansiomerkki
– useita palkintoja valtakunnallisissa kuvakilpailuissa
– Luonto-Liitto ry:n valokuvausmestari 1979
– luontokuvaus on siis leipälaji, mutta kaikki muukin kuvauksen kirjo sopii harrastukseen